Nurmon Jymy takoi joidenkin mielestä yllätysvoiton, kun se pesi Suomen Cupin voittaneen ja liigan mestarisuosikin HPK:n kotonaan erin 3-2 (18-25, 17-25,25-18,25-22,15-4). Ottelu alkoi vieraiden viedessä pisteen toisensa jälkeen. Toisen erän alku oli Jymylle suoranainen katastrofi, ja HPK johti jo luvuin 2-10. Vieraiden passari vei nopeilla passeillaan jymyläisiä, eikä palloa saatu takaisin vastustajan kentälle. Pitkällä tauolla Jymy kokosi itsensä, ja palasi kentällä uudella ilmeellä. Kolmas erä meni hämeenlinnalaisten ihmetellessä, neljännessä väännettiin tasapistein aina loppumetreille. Viides oli sitten Jymyn näytöstä. HPK ei päässyt missään vaiheessa otteluun sisään vaan hävisi erän murskaavasti 15-4.
Ottelun parhaat pisteentekijät: Jymy: Riikilä (+15), Friberg (+11), Vajdova (+10). HPK: Kokkonen (+10), Öhman (+9) ja Savard (+9). Katsojia 422.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin Emmi Riikilä ja Suvi Kokkonen.
Suvi Kokkonen, HPK:
Aloitimme pelin hyvin. Kolmas erä oli meille kaikkein vaikein, en tiedä oliko mielessä vikaa vai missä. Ehkä meille tuli sellainen olo, että me hoidamme tämän kotiin. Nurmo syttyi liekkeihin, ja vaimensi meidän pelimme hyvin. Tiesimme, että tästä tulee tiukka ottelu, koska sekä kotiyleisö että joukkue ovat hyviä. Tappio on nyt unohdettava ja tiistaina pitää pelata omalla tasolla. Ehkä me ansaitsimme tämän tappion.
Luca Chiappini,
Nurmo pelasi tänään ehdottomasti kauden parhaan pelinsä. Me pelasimme kaksi erää omalla tasollamme, mutta sitten tapahtui jotain mentaalitasolla. Ehkä erävoitot tulivat liian helposti. Tämä ottelu ratkesi passeihin. Tiistaina pelataan seuraavan kerran. Ensin katsotaan tämä peli uudelleen ja mietitään, mitä pitää tehdä paremmin. Yleisö Nurmossa on upea. Välillä aivan unohtaa, että pelataan Suomessa.
Emmi Riikilä:
Alku oli nihkeää, eikä meillä ollut oikein virettä. Tauon jälkeen tultiin kentälle voittamaan, ja me olimme tänään hyviä yhdessä. Perusasiat sujuivat. Otteluvoitto antaa hyvän fiiliksen, me voimme voittaa parhaat joukkueet. Huomenna on edessä äidinkielen yo-kirjoitus, mutta treenaamiseen sillä ei ole ollut vaikutusta. Pikemminkin lukemiseen.
Kari Tuomela:
Olen onnellinen siitä, että Luca totesi meidän pelanneen hyvin ja voiton tulleen siitä syystä. Yleensä vieraat perustelevat tappiota omalla huonolla pelillä. Tänään me löysimme vastaanoton ja hyökkäyksen. Passit paranivat koko ajan. Toisessa erässä pallo ei vain noussut alussa, mutta siinäkin pääsimme peliin mukaan. Kolmas ja neljäs erä olivat meiltä aivan loistavia. On hienoa havaita, että me pystymme haastamaan Suomen kärkijoukkueet. Toivotaan, että me pelaamme tiistaina yhtä hyvin