Nurmon Jymyn naisten liigajoukkue on täydentymässä kevätkaudeksi yleispelaajalla. Joukkue on tehnyt alustavan sopimuksen hawaijilaisen Tai Manu-Olevaon (Shar Latai Haunani Kela Manu-Olevao) kanssa. Sopimukseen on kirjattu kahden viikon koeaika. 24-vuotias Manu-Olevao on pelannut ammattilaisena aiemmin muun muassa Filippiineillä ja Sveitsissä.
– Olen pyörinyt lentopallon parissa ihan lapsesta, sillä myös sisareni on pelannut. Itse aloitin pelaamisen seitsemännellä luokalla. Kokeilin myös koripalloa ja softballia, mutta ne eivät antaneet minulle samalla tavalla kuin lentopallo, lauantaina ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva yleispelaaja kertoo.
183-senttinen Manu-Olevao kertoo vahvuuksikseen intohimon, jota hän lentopalloa kohtaan tuntee.
– Rakastan iskemistä, mutta yhtä tärkeä on pelin henki, hän toteaa.
Suomi ja suomalaisen naislentopallon taso ovat Manu-Olevaolle vielä arvoitus. Hän kuitenkin sanoo olevansa varma siitä, että naiset pelaavat korkeatasoista ja kilpailukykyistä lentopalloa.
– Suomelta en osaa odottaa oikeastaan mitään muuta kuin korkeatasoista lentopalloa, Manu-Olevao toteaa.
Tai Manu-Olevaon on mukana Nurmon Jymyn ja Pölkky Kuusamon ottelussa ensi viikon perjantaina.