JymyVolleysta ei ollut vastusta kauden kolmanteen voittoon yltäneelle LP Kangasalalle keskiviikkona kotisalissa Nurmohallilla. Vieraat veivät ottelun suoraan kolmessa erässä 0-3 (16-25, 21-25, 19-25).

Ensimmäiseen erään vieraat lähtivät vahvasti. Emännät sitkuttelivat vauhdissa aina viiteen pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen Kangasala pisti pykälän lisää peliin, eikä JymyVolleylla ollut eväitä vastata. Erässä nähtiin pitkiä palloralleja, jotka päätyivät lopulta vieraille. Kotijoukkue sortui myös hyökkäysvirheisiin, joita se teki peräti seitsemän vastustajan nollaa vastaan.

Toiseen erään JymyVolley sai hyvän alun, ja johti jo pistein 6-2. Tasatilanteessa 7-7 vastustajan syöttövuoroon tuli Laura Laukkanen, jonka syötöillä vieraat kirivät jo 7-14 johtoasemaan. Vaikka kotijoukkueen vastaanotto oli kauden parasta, eivät pallot jääneet vastustajan kenttää. Kotijoukkueesta kunnostautuivat nuori Annika Koivuniemi ja vaihdosta kentälle tullut Sofia Päykkönen. Vieraista parastaan antoivat Iina Andrikopoulou ja Viivi Pyhäjärvi.

Patrik Ojaniemi nosti toisen erän lopussa hyvin sisään tulleen Sofia Päykkösen kolmannen eron aloitukseen. Vahva tahti jatkui, ja 185-senttinen yleispelaaja onnistui sekä verkolla että iskuissa. Erä eteni vieraiden tahdissa, eikä kotijoukkue pystynyt pistämään Kangasalalle hanttiin.

Nitta Korhonen, JymyVolley:

-Hyökkäyspeli oli kaverilla tänään parempi. Kokonaisuus puuttui meiltä, vastaanottoprosentti oli hyvä, mutta muualla on vähän kehitettävää. Oma peli kulki ihan hyvin, tämä kausi on ollut nousujohteista. Peli peliltä paranee. Tänäänkin meillä olisi ollut mahdollisuus voittoon, mutta se vaatii vielä yhden etapin enemmän, että päästään voittamaan eriä ja sitä kautta pelejä.

Patrik Ojaniemi, JymyVolley:

-Kun katsoo tilastoa niin meillä on omia pisteitä + 6, ja kaverilla niitä on +33, että kun vähän tehdään omia niin kyllä niitä myös annetaan. Tähän saisi keskittyä enemmän. Vastustajaan nähden voitettiin vastaanotossa, mutta ei pystytty sitä hyödyntämään. Otteluennakossa toivoin torjunta-puolustusta, mutta siinä vähän jäätiin.
Näistä kolmesta pelistä tämä oli meiltä hengettömin esitys. En tiedä, mistä johtuu, onko valmistautumisessa mennyt jotain vikaan. Pitäisi lähteä haastaan. Tietyillä osa-alueilla ollaan parempia, mutta sitten se kokonaiskuva ei toimi. Aina tulee pari helppoa pistettä sieltä, ja toiset täältä, ja kun se repeää, ei se usko riitä. Tänään ei viety peliä missään vaiheessa vaan roikuttiin mukana. Positiivista tänään oli vastaanotto, joka saatiin ensimmäistä kertaa hilattua oikeaan suuntaan.

Ada Peura, LP Kangasala:

– Meidän hyökkäyspeli oli aika vahvaa, ja kun saatiin lopussa parannettua vastaanottoa päästiin myös hyökkäämään paremmista tilanteista. Olihan jännitystä, kun tulin entiseen kotisaliin pelaamaan. Oltiin harkkaturnauksessa täällä ennen kautta, ja jo silloin oli outoa, mutta edelleen on outoa aloittaa toiselta puolelta. Olen tyytyväinen omaan peliin, hyökkäys kulki ja torjunta meni ihan hyvin, mutta syötöt ei kulkeneet kovin hyvin. Viime kaudesta olen kehittynyt eniten verkkopelaamisessa. Torjunta on mennyt eteenpäin, ja olen saanut lisää voimaa hyökkäykseen.

Arttu Keränen, LP Kangasala

– Me syötettiin hyvin, onnistuttiin siinä, mitä syötöllä haettiin. Ja totta kai meillä on hakkuripeli ja Neea (Joki) yleispelaajana, heidän hyökkäystehonsa ovat erittäin kovat. Tasaista suoritusta haettiin, toisessa erässä otettiin tuplavaihtoa ja muuta niin siinä meinasi mennä paletti pikkasen sekaisin, mutta muuten ihan tasaisempi suoritus kuin kaksi ensimmäistä peliä. Siihen pitää olla tyytyväinen. Tuloksellisesti voi olla alkukauteen tyytyväinen, yksi menetetty sarjapiste Plokille viime lauantaina, mutta melkoista vuoristorataa on pelillisesti ollut. Erien sisällä suhdanteet on ailahdelleet, mutta siitä se pikku hiljaa alkaa asettumaan, ja minusta tänään oli ihan hyvä nykäys siihen suuntaan. Viikon päästä keskiviikkona päästään Puijoa vastaan ja haetaan vielä napsu lisään niin ollaan oikealla tiellä.

Lehdistötilaisuus JymyVolley – LP Kangasala 11.10.2023

 

Parhaat pelaajat

JymyVolley – LP Kangasala 0-3
16–25, 21–25, 19–25
Koti: Burse 12/+6, Koivuniemi 11/+5, Päykkönen 9/+5
Vieras: Andrikopoulou 17/+14, Joki 12/+8, Pyhäjärvi 12/+6

MVP:t
Päykkönen (JymyVolley)
Andrikopoulou (LPKngasala)

PROlibero
Penttilä (LP Kangasala)

Katsojia 339