JymyVolleyn naisten lentopallon mestaruusliigajoukkueen päävalmentaja Jukka Tuovinen katsoo luottavaisin mielin tulevaan, kun jäljellä on kaksi peräkkäistä peliä kotona ja kaksi peräkkäistä vieraspeliä ennen karsintapelejä. Seuraavaan kotiotteluun JymyVolley saa vastaansa Hämeenlinnan, joka on hävinnyt viisi ottelua putkeen. Hämeenlinna on juuri pudotuspeliviivan yläpuolella kahdeksantena menossa pudotuspeleihin.
- Peruspelaamisen taso nousee meillä koko ajan, mikä on ollut tavoitteenakin. Viimeisen parin viikon aikana on ollut paljon flunssaa ja se on häirinnyt harjoittelua. Viime peli LP Vampulaa vastaan kuitenkin osoitti, että meillä on myös hyvin leveyttä joukkueessa ja luotto pelaamiseen kasvaa, toteaa Tuovinen.
Jymy on ollut hyvässä iskussa kahdessa viime pelissä. Edellisessä kotiottelussa sarjakolmonen LP Kangasala vei voiton vasta viisieräisen ottelun päätöserässä ja viimeisin ottelu sarjavitosta LP Vampulaa vastaan päättyi Vampulan 3-1 voittoon.
- Varsinkin kotipeli oli hyvä ottelu, mutta molemmissa peleissä olimme kentällä tappelemassa voitosta. Vastustaja on kuitenkin vielä löytänyt lääkkeet, millä ovat pystyneet kääntämään ottelun voitoksi. Niissä ratkaisevissa hetkissä on meillä vielä parannettavaa.
Tuovinen painottaa, että sunnuntain kotipeli Hämeenlinnaa vastaan on jälleen uusi tilaisuus iskeä voittoon kiinni. Hämeenlinna kaipaa pisteitä,. sillä sijoista 6-9 käydään kovaa kamppailua. Se tietää sitä, että yksi joukkueista jää Jymyn seuraksi karsintapeleihin.
- Hämeenlinnalla loukkaantui kaksi avauskuusikon pelaajaa jo syksyllä. Joukkueessa on kuitenkin ulottuvuutta ja hyvät keskipelaajat Michaela Madsen ja Vera Klimovich. Lisäksi hakkuri Kerttu Kilpinen on vahva.
Tuovinen toteaa Hämeenlinnan asettavan Jymyn hyökkäyspelaamiselle kovat vaatimukset. Oma vastaanotto pitää toimia, että kotijoukkue pystyy pelaamaan mahdollisimman monipuolista hyökkäyspeliä.
- Ajatukset ovat selkeät taktiikan osalta. Meillä joukkuehenki on kasvanut, kun olemme saaneet pelin juonesta kiinni. Meidän joukkueen iloinen meininki näkyy kentällä. Mitä syvemmälle olemme päässeet pelitavan sisäistämisessä, niin se vaikuttaa kaikkeen.
JymyVolley koki myös ennen Hämeenlinnaa vastaan pelattavaa kotiottelua muutoksia, kun keskitorjuja Sara Niemi palaa joukkueeseen loppukaudeksi. Hän tulee korvaamaan LP Kangasalaa vastaan pelatussa ottelussa loukkaantuneen Michaela Bajnokovan. Tuovisen tavoitteet jäljellä olevissa runkosarjan otteluissa on selkeät.
- Paria voittoa haetaan ennen karsintapelejä. Niitä tarvitaan kilpaurheilussa. Peli menee koko ajan oikeaan suuntaan ja pelin merkki on, kun peli kehittyy ja kynnys voittamiseen pienenee. Voittojen merkitys kasvaa, sillä ne ovat olleet tällä kaudella harvinaista herkkua.
Jari Hakala