JymyVolley täydensi liigajoukkueen kentän laitaryhmää tutuilla nimillä. Kakkosvalmentajana ja päävalmentaja Jukka Tuovisen oikeana kätenä jatkaa kevään ajan tehtävästä jo vastannut Joona Antikainen.
- Minä tunnen Joonan ja hän tuntee minut, ja kun hänellä on halua valmentaa jatkossakin, on tämä hyvä alusta hänelle tulevaisuuteen, Tuovinen totesi tammikuussa, kun Antikainen liittyi joukkueen stafffiin.
Kurikassa kasvanut 23-vuotias Antikainen on Jymyn omia kasvatteja. Viimeksi hän pelasi Jymyn miesten 1-sarjajoukkueessa liberona. Hän on myös valmentanut A-poikien joukkuetta.
Seinäjoella opiskelevan Antikaisen rooli JymyVolleyn taustalla kasvaa myös valmennustehtäviä laajemmalle, sillä hän ottaa alkavalla kaudella vastuuta joukkueen taustoista ja markkinoinnista.
Kentän laidalla jatkaa myös toinen tuttu mies, Ossi Talvitie. Sekä lajiin että seuraan vahvasti sitoutunut perusjymyläinen jatkaa joukkueen huoltajana. Talvitie oli päävalmentaja Tuovisen luottomies jo silloin, kun hän valmensi Jymyn miesten 1-sarjajoukkuetta.
Fysiikkavalmentajana ja joukkueen fysioterapeuttina jatkavat Suvi Huhtanen ja Teresa Kunnari. Joukkueen johtajan vastuut pysyvät Ellanoora Lehtosella, joka on mukana myös joukkueen markkinointitiimissä ja toimii some-vastaavana.