Vaasan Kiistossa lentopallo-oppinsa saanut Janika Kaski on allekirjoittanut pelaajasopimuksen JymyVolleyn kanssa. 20-vuotias Kaski tulee joukkueeseen liberoksi, ja hänen sopimuksensa on mallia 1+2.

  • Aloitin lentopallon 5-vuotiaana Kiistossa, ja olen pelannut siellä tähän saakka. Kolme edellistä kautta olen pelannut 1-sarjaa, 168-senttinen Kaski kertoo.

Lentopallon pariin urheilusta ylipäätään tykkäävän Kasken vetää lajin monipuolisuus ja mahdollisuus pelata joukkueena.

  • Pelaajana olen valmis taistelemaan joka pallosta ja teen asiat aina täysillä. Olen rauhallinen ja minulla on vahva asenne, hän kuvailee itseään.

Kaski kaipaa peliinsä ennen muuta lisää rohkeutta, ja sanoo haluavansa kehittää myös taitojaan takakentän johtamisessa. Kaski on ollut mukana JymyVolleyn kesäringissä, ja kertoo saaneensa sieltä lisäpotkua päätökselleen lähteä mukaan liigajoukkueeseen.

JymyVolleysta on syntynyt positiivinen kuva ja treeneissä on ollut hyvä ilmapiiri. Joukkue vaikuttaa motivoituneelta, ja odotan jo innolla tulevaa kautta, hän sanoo.