2. Puolivälieräottelu | Liput 10-15€ | Kausikortit eivät käy pudotuspeleihin.
Jymyn tavoitteena tasoittaa otteluvoitot sunnuntaina
Nurmon Jymy osoitti naisten lentopallon mestaruusliigan ensimmäisessä puolivälieräottelussa torstaina Hämeenlinnassa, että viime kauden hopeamitalisti HPK ei voi lähteä takki auki sunnuntaina Nurmohallissa pelattavaan toiseen puolivälieräotteluun. Jymy vei Hämeenlinnassa ensimmäisen erän ja antoi myrskyvaroituksen.
– Pystyimme varmasti näyttämään, että HPK ei voi tulla sunnuntaina ajatuksin, että se on 3-0 voitto ja lähtö kotiin. Ensimmäinen erä osoitti, että olimme kauden tärkeimmällä hetkellä hyviä ja peli pysyi kasassa. Olemme pelanneet kotona hyvin ja siitä lähdemme, että sunnuntaina otteluvoitot ovat tasan 1-1,Jymyn valmentaja Kari Tuomela painottaa.
Tuomela joukkoineen toki tietää, että vastassa on kova porukka. HPK:n kotimaisista aloituskuusikon pelaajista kaikki ovat maajoukkuepelaajia. Keskitorjujat Daniela Öhman ja Eveliina Smolander sekä yleispelaajat Salla Karhu ja Suvi Kokkonen ovat jo vuoden verran olleet mukana maajoukkueympyröissä.
– HPK on rutinoitu joukkue ja meidän pitää pystyä pelaamaan omien kykyjen ylärajoilla. Mutta Hämeenlinnassa myös meidän passari Julia Niemi pyöritti hyvää passipeliä ja pääsimme lyömään näyttäviä iskulyöntejä. Hyökkäyspelaaminen on se mihin meidän pitää saada lisää potkua. HPK:n torjunta on hyvä, joten oma hyökkäys pitää saada hieman kovemmaksi, niin olemme valmiit pelaamaan voitosta, Tuomela jatkaa.
Ensimmäisessä osaottelussa torjuntapisteet menivät lähes tasan. Hyökkäystehoissa hyvin puolustava HPK oli edellä.
– Torstain Hämeenlinna peliin voi kuitenkin olla tappiosta huolimatta tyytyväinen. Pelasimme lentopalloa, jolla on mahdollista haastaa kotimaan kärkijoukkueet, Tuomela toteaa.
HPK:n pelin sielu on koko kauden ajan ollut pirteä passari Chloe Collins. Collins pelaa ensimmäistä kauttaan Hämeenlinnassa.
– On kyllä HPK:lta hyvin osunut hankinta kuten muutkin ulkomaalaiset passarit liigassa. Collins on yksi parhaita ja luulen, että kauden esityksillä vientiä on eteenpäin. Ei olisi mikään ihme, vaikka matka jatkuisi astetta isompiin seuroihin, Tuomela arvelee.
Tuomelan joukoissa kaikki ovat iskussa. Loukkaantumisia ei ole ja flunssa-aaltokin on mennyt ohitse. Jymyn luotsi toivoo, että kotiyleisö saapuu sunnuntaina sankoin joukoin Nurmohallille. Välieräpaikka irtoaa kolmella voitolla, joten kotihalli on nyt Jymylle hyvä paikka lyödä kiilaa.
– HPK on ollut kerran täällä ja totesivat, että Nurmoon on mukava tulla, koska tunnelma on hieno. Meillä on yksi liigan parhaita ottelutapahtumia ja siitä pitää kiittää koko taustaryhmää. Tapahtuma on hyvin hoidettu, meillä on hyvät kuuluttajat ja Jaakko Lepistö elävöittää tapahtumaa. Toivotaan, että hallissa on viisisataa ihmistä ja otetaan voitto kotiin, Tuomela tunnelmoi.
Teksti: JARI HAKALA
– Muistathan, että Jymyn kotiotteluissa on lapsiparkki!
– Ennakkoliput peleihin ovat myynnissä: www.seat4.me
– Jymyn fanituotteet ovat myynnissä kotiotteluissa! Katso >> täältä mitä kivaa on myynnissä.