Nurmon Jymyn naisten liigajoukkue kesti kaksi erää Kuusamon Pölkyn vauhdissa, mutta hävisi kotiottelun erin 1-3 (23-25, 14-25, 26-24, 5-25)
Ensimmäinen erä eteni tasatahtia kummankin joukkueen johtaessa vuoron perään. Toisessa erässä Jymyn ote herpaantui, eikä kotijoukkueella pystynyt pitämään ensimmäisen erän energiatasoa yllä. Pitkän ottelutauon jälkeen Jymy tuli kentälle hyvällä energialla ja vei erän tiukan väännön jälkeen kotiin.
Neljännestä erästä ei sitten kertomista jälkipolville juuri jäänyt. Pölkyn jenkkivahvistus Melina Terrel syötti kahdeksan pisteen putken, ja kotijoukkue oli pahimmillaan tappiolla jo pistein 2-19. Erän loppulukemat eivät lohduta – yleisössä puhuttiin jopa teurastuksesta.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin Essi Helminen Pölkystä ja Emmi Riikilä Jymystä. Parhaat pistenaiset olivat Pölkyn Mara Green (22), Olena Prokopenko ja Essi Helminen kumpikin 21 pisteellä. Jymyn ykkönen oli Alexandra Vojdova 14 pisteellä.
LähiTapiola-pisteet: Mara Green (3), Essi Helminen (2), Emmi Riikiilä (1).
Essi Helminen, Pölkky:
Tänään ei pelattu mitään kauneinta lentopalloa. Vasaitustaja ei pelannut omalla tasollaan, edellinen ottelu Kuusamossa oli heiltä paljon parempi. Meidän vastaanottomme oli vastustajaa parempaa, passit osuivat hyvin ja pääsimme käyttämään ykköstykkiämme hyökkäyksissä. Vastustaja yritti tulla laidoilta, mutta saimme heidät hyvin kiinni.
Tuomas Alatalo, Pölkky:
Ottelu ei mennyt aivan nuottien mukaan. Hyökkäys sakkasi ja myös passaripelissä oli ongelmia, syöttö ja vastaanotto sen sijaan toimivat. Emmi Riikilän hyökkäysten kanssa olimme ongelmissa, hän pelasi hienoa peliä. Vaihdoimme passaria kentälle, ja se toi hyökkäykseen tehoja.
Emmi Riikilä, Jymy:
Ihan ok taistelu tänään. Enemmän energiaa olisi kentälle tarvittu. Pitkällä tauolla saimme energiatasot kohdilleen, ja kolmannessa erässä saatiinkin enemmän tehoja. Ottelu ratkesi syöttöihin. Oma pelini kulki hyvin siihen nähden, että treenit viime viikolla eivät menneet kovin hyvin.
Kari Tuomela, Jymy:
Kun liigan huippujoukkueet tulevat vastaan, alkaa ottelujen kovuus näkyä. Yleisö ei ehkä ole tiennyt, missä mennään. Näissä peleissä alkaa näkyä se, ettei meidän treenitausta ole vielä yhtä vahva kuin liigan huippujoukkueilla. Mikäli pysymme liigassa kolme, neljä vuotta, ehkä olemme
samalla tasolla. Tie on pitkä, ja treenikulttuuri liigassa on ihan erilaista kuin 1-sarjassa. Nyt ei treeneistä voi enää olla pois ilman, että se näkyisi itse otteluissa. Kaksi erää oltiin omalla tasolla ja pelattiin hyvää liigatasoista lentopalloa. Sillä tasolla jos pysytään, ovat sijat 5-6 mahdollisia. Me pelasimme koko ajan, mutta vastustaja teki pisteet. Neljännessä erässä näkyi vastustajan kokemus ja rutiini, ja ehkä myös ammattiylpeys, kun takana oli hävitty erä itseä heikommalle joukkueelle.