20-vuotias Sofia Cuartas on JymyVolleyn tuorein pelaajahankinta, ja hän tulee joukkueeseen hakkurin tontille. 7-vuotiaana lajin pariin löytänyt kolumbialainen on 180-senttinen vasuri, joka pelasi viime kauden Zilinassa Slovakiassa.
- Olen aina pitänyt urheilusta, mutta kun löysin lentopallon, rakastuin lajiin ja harjoitteluun heti, hän muistelee.
Cuartas on edustanut kotimaataan Etelä-Amerikan, Pan Amerikan, Bolivarian ja yliopistojen maailmancupissa. Hän kuului joukkueeseen, joka voitti U20-ikäluokan Etelä-Amerikan mestaruuden vuonna 2022, ja on ollut myös olympiakarsinnoissa kotimaansa joukkueessa.
- Olen pelannut myös Yhdysvalloissa, äidinkielenään espanjaa puhuva hakkuri kertoo.
Cuartas kuvailee itseään kilpailuhenkiseksi pelaajaksi, joka rakastaa harjoittelua ja uusien asioiden oppimista.
- Olen vahva pelaaja, nautin strategisesta ja älykkäästä pelaamisesta. Yritän aina näyttää kentällä sen, miten paljon pelaamisesta nautin ja mitä se minulle antaa, hän toteaa.
Mahdollisuudesta pelata Suomessa ja JymyVolleyssa Cuartas kuuli agentiltaan. Ennen päätöstään hän kertoo taustoittaneensa todella tarkkaan pelaajia, joukkuetta, suomalaista liigaa sekä luonnollisesti myös sitä, millainen maa Suomi on.
- Minulle kerrottiin erittäin paljon hyvää Suomesta, ja siitä miten kaunis maa se on, ja miten korkea on elintaso. Toki ikävä tulee kotimaani lämpöä, mutta kaikki tuleva on osa uutta kokemusta, hän sanoo.
Cuartasilla on korkeat odotukset ensi kaudelta, ja hän toivoo, että joukkue saavuttaa suurella työllä hyvän tuloksen.
Haluan antaa joukkueelle kaikkeni, ja myös oppia paljon sekä valmentajilta että tulevilta joukkuekavereiltani.