Joukkueiden avauskuusikot:

JymyVolley: Junila, Tyynismaa, Päykkönen, Cuartas, Bossler, Mansikka-Aho, Kaski (lib), Lehtonen (lib+C)
LP Vampula: Biberdzic (C), Evetts, Rajaniemi, Przulj, Talvitie, Kuusela, Etelä (lib), Naasko (lib).

JymyVolley saalisti vihdoinkin pitkään metsästämänsä voiton syyskauden viimeisessä ottelussa, kun vieraaksi tullut LP Vampula kaatui tasaisessa viiden erän ottelussa 3-2 (25-21, 15-25, 25-19, 21-25, 15-12).

Ensimmäinen erä antoi jo osviittaa siitä, että syyskauden päätteeksi saadaan Nurmohallilla nauttia tasaisesta lentopalloviihteestä. Yleisö sai nauttia pitkistä palloralleista, dramaattisista pelastuksista ja huimista nousuista. Kotijoukkue johti erää jo 17-11, mutta vieraat tulivat takaa vauhdilla aina tilanteeseen 23-21. Lopulta emännät saivat käännettyä erävoiton itselleen.

Toisessa erässä kotijoukkueen nostot eivät toimineet yhtä hyvin kuin ensimmäisessä, ja se näkyi välittömästi vieraiden pistesaldossa. Pallot nousivat vastapalloiksi, joista vieraiden oli helppo napauttaa pallo pisteeksi. Jukka Tuovinen yritti rauhoittaa tilannetta vaihdoilla, ja nosti kentälle muun muassa Aino Kantokosken. Se ei kuitenkaan riittänyt erävoittoon.

Pitkän tauon jälkeen vieraat veivät peliä muutaman pisteen etumatkalla aina erän puoliväliin. Kotijoukkue löysi kuitenkin torjunnan, ja sekä Emilia Tyynismaa että Aliisa Mansikka-Aho rakensivat seinää vampulalaisten hyökkäysten eteen. Mikaela Bajnokova onnistui keskeltä muutamalla makoisalla hyökkäyksellä kasvattamaan kotijoukkueen pistesaldoa.

Neljäs erä oli taas vieraiden. Kumpikin joukkue koki vaikeuksia aloitusten nostoissa, ja pallot nousivat herkästi vastapalloiksi molemmin puolin. Erä vieraille ja ottelu viidenteen erään, jota vieraat veivät jo pistein 6-9. Kotijoukkue löysi taistelutahdon ja haki näyttäviä pelastuksia kentän rajoilta. Emännät poimivat eroa kiinni piste pisteeltä, ja onnistuivat kääntämään syyskauden viimeisen kotipelin voitoksi.

Kommentit:

Aliisa Mansikka-Aho, JymyVolle: Ehkä me pystyttiin pelaamaan ottelun lopussa vähän monipuolisemmin ja saatiin päälle se viimeinen tahtotila viidenteen erään. Aika paljon peli ailahteli sekä erien välillä että niiden sisällä. Tehtiin tyhmiä virheitä puolin ja toisin, näkee sen, että syyskausi alkaa jo painaa. Kumpikin joukkue teki hyviä asioita, mutta me päätimme viidennessä erässä, että emme halua hävitä peliä. Me olemme saaneet syksyn aikana seitsikon aika stabiiliksi, ja sitä on pystytty kehittämään. Syksy on ollut nousujohteinen ja odotan keväältä lisää pisteitä.

Jukka Tuovinen: Tänään oli todella tasainen ottelu. Kummallakin joukkueella oli 102 puolustusta, pelattiin pitkiä palloralleja ja vähillä virheillä. Meillä säilyi tänään kärsivällisyys loppuun saakka. Kun mentiin neljänteen erään, sanoin, että nyt näytetään, että me ollaan kovia, mutta niin vaan kaveri ajoi nopeasti kiinni. Pientä epävarmuutta on pelissä edelleen.

Viidennessä erässä nousu tilanteesta 6-9 voittoon tekee erittäin hyvää joukkueelle. Olen leideistä todella ylpeä, että se tilanne selätettiin. Pelattiin vahva loppu viidenteen erään ja tätä on kaivattu. Tahto ratkaisi tänään, sillä kumpi tahansa joukkueista olisi voinut voittaa. Mieltä kyllä lämmittää viidennen erän nousu. Monta peliä on tapeltu voitosta, ja tuollaisesta tilanteesta sitten noustaan.

Nanna Talvitie, LP Vampula: Muutama hassu virhe tehtiin, mutta taisteltiin ihan hyvin loppuun asti. Kaksi tiukkaa peliä on alla, ja ne painavat jaloissa. Tänään molemmat joukkueet tekivät hyviä asioita, ja taistelivat loppuun saakka. Sitä samaa oli oma pelikin. Oltaisiin kyllä voitu voittaakin tämä peli.

Stefan Paunovic: Tänään oli paljon menoa ylös ja alas. Kun katsoo tilastoja, näkee, että erot olivat tänään pieniä. En tiedä, mihin tämä ottelu lopulta ratkesi. Erät menivät puoliksi, mutta Nurmo voitti. Me pelasimme laadukkaasti, hyökkäysprosentti oli 33, mutta vastaanotto ehkä vähän vastustajaa heikompi. Ei ole paljon sanottavaa, erot olivat pieniä.

Ottelun parhaat pisteet:

JymyVolley: Cuartas 25/+6, Bossler 23/+17, Mansikka-Aho 14/+7
LP Vampula: Biberdzic 21/+7, Przulj 16/+9, Evetts 14/+12

MPV:t

JymyVolley: Bossler
LP Vampula: Biberdzic

ProLibero: Elli-Saara Etelä, LP Vampula

Katsojia: 335