JymyVolley teki huikeaa historiaa, ja lunasti paikkansa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattavaan lentopallon Suomen Cupin finaaliin.
Jännittävässä ja tiukassa välieräottelussa kaatui Oriveden Ponnistus eräluvuin 3-1, mikä tarkoitti sitä, että matkalippu Turkuun oli lunastettu. Kupittaan palloiluhallissa verkon toiselle puolelle asettuu tasaväkisessä toisessa välierässä voiton saalistanut LP Viesti Salosta. Viime vuonna voiton vienyt Puijo Wolley taipui salolaisille vasta viidennessä erässä.
JymyVolleyn matka finaaliin on ollut yllätyksiä täynnä. Suomen Cupissa pelataan systeemillä häviäjä ulos, ja joukkue on näyttänyt ovea niin Vehniän Wartille, Lempo Wolleylle kuin puolivälierässä myös mestaruusliigan kärkipaikkaa pitävälle LP Kangasalalle. Toistaiseksi joukkue on hävinnyt vain yhden erän, sillä ennen OrPo-peliä kaikki aiemmat voitot ovat tulleet puhtaasti kolmessa erässä.
Oriveden välierässä jymyläisillä oli tukenaan äänekäs tukijoukko, jota niin pelaajat kuin päävalmentaja Jukka Tuovinenkin kiittelivät jälkikäteen. Fanibussi starttaa myös Turkuun, jossa tapahtuman järjestäjät ovat varanneet finaaliin kummallekin seuralle oman lohkon katsomosta.
Edellisen kerran pohjalaisjoukkue nähtiin Suomen Cupin finaalissa vuonna 1991, kun Vaasan Vasama vei mestaruuden. Eteläpohjalaisten voitosta aikaa on vieläkin pidempään, sillä Maila-Jussien miesten joukkue voitti cupin neljä vuosikymmentä sitten vuonna 1985.
Joko nyt olisi aika juhlia lentopallon Suomen Cupin voittoa Etelä-Pohjanmaalla?