Kotijoukkue Nurmon Jymy ei antanut pohjoisen vieraille mahdollisuutta lauantai-illan ottelussa Nurmohallissa. WoVo hävisi ottelun suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-20, 25-11, 26-24).
Ensimmäisessä erässä WoVo pysyi emäntien matkassa aina 20 pisteeseen saakka mutta sen jälkeen Jymy tuli ja otti omansa. Toista erää Jymy vei alusta alkaen, eikä vierailla ollut mahdollisuuksia. Kolmas erä oli tiukempaa vääntöä, ja peli eteni vieraiden muutaman pisteen etumatkalla koko ajan. Vieraat saivat ensimmäisen eräpallonkin, mutta Jymy tuli ja vei ottelun lopulta nimiinsä kolmessa erässä.
Ottelun parhaat:
Nurmon Jymy: Krljic +11, Friberg +8, Hujanen +8
WoVO: Jordan +7, Klimova +6
ProLibero: Pauliina Hujanen, Jymy
LähiTapiola-pisteet: 1 – Salmela, 2-Keinonen, 3-Krljic
Nurmon Jymy:
Maja Krljic: Jokaisen ottelun lähtökohta on se, ettei se ole helppo, Tänään me toteutimme hyvin sitä taktiikkaa, jonka olimme etukäteen suunnitelleet ja sopineet. Kolmas erä oli meiltä paras, pääsimme hyvin peliin mukaan alun jälkeen. Tänään pelasimme joukkueena. Omaan peliini olen tyytyväinen, vaikka toki aina on parannettavaakin.
Kari Tuomela: Ottelu meni tänään suunnitelmien mukaa. Meillä on takana hyvä treeniviikko, ja se näkyy, kun vastassa on samantasoinen joukkue. Tänään vastustaja voi katsoa peiliin, viimeisen erän me voitimme WoVon virheillä. Tänään joukkue oli vahva syöttövarmuudessa, pallot menivät juuri sinne, mihin niiden pitikin. Meillä on takana viisi hyvää peliä. Tänään passari otti erinomaisesti keskitorjujan mukaan, ja se tuotti tulosta.
WoVo:
Petra Salmela: Päällimmäinen tunne on pettymys. Emme saaneet edes viimeistä erää väännettyä, vaikka meillä oli jo eräpallokin. Ensimmäinen erä oli ihan semitiukka, toinen täysi sukellus ja tässä kolmannessa erässä tsemppasimme. Se ei kuitenkaan riittänyt. Itse yritin olla rohkea ja pelata riskillä, kuten valmentajat ohjeistivat. Onneksi huomenna on uusi päivä ja uusi peli.
Juha Keihäskoski: Täytyy olla pettynyt siihen, ettei voittoa tullut. Jymy pelasi tänään korkeatasoista lentopalloa, ja me uimme nyt syvissä vesissä. Virheiden määrä oli ihan karmea, ja se ratkaisi koko ottelun. Kun pelaamisesta puuttuu punainen lanka, se näkyy syötöissä, suorina virheinä vastaanotossa, koko pelissä. Kolmas erä taisteltiin, mutta edelleen pelirohkeudesta on pulaa. Kun alkaa olla painetta, ei ajatus enää pysy pelaamisessa. Harjoitusten kautta pelirohkeus syntyy, ja näistä kokemuksista on opittava. Tappiokin ottaisi vähemmän päähän, jos olisi pelattu rohkeasti. Nyt täytyy vain toivoa, että kolmannen erän peli jatkuu huomenna Pihtiputaalla. On tärkeää tehdä töitä joukkueena, ei yksilöinä.